 |
| Amos Saarenojan kuvataiteen tunnilla tekemä pastissi tunnetusta Gallen-Kallelan teoksesta Lemminkäisen äiti. Alla opiskelijoiden tulkintoja teoksesta. |
" Nainen, joka on sisäistänyt teknologian maailman, elvyttää vanhaa pölyistä miestä, joka ei ole tietoinen kaikesta teknologiasta. Mies kuvastaa kirjoja ja nainen tekniikkaa. Teoksen nimi voisi olla : ''Uudistus''.
"Ei ole olemassa monia totuuksia. Sen sijaan ihmisillä on monia luuloja ja kuvitelmia. Hyvin usein ne ovat vääriä. Usein niillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
Mutta erehtyminen on täysin sallittua. Se on jopa suotavaa, sillä mikään ei opeta niin paljon kuin erehtyminen. Tämän tietää jokainen tiedemies. Tiede erehtyy jatkuvasti mutta koko ajan myös korjaa itseään. Tiede tunnustaa erehtyväisyytensä ja on siksi varovaista ja nöyrää.
Tänä omahyväisyyden aikana mututietäjät ovat vailla epäilyjä. Egopöhnässään he eivät tule kysyneeksi: voisinko sittenkin erehtyä? Voisiko olla, ettei aaveita ole olemassa vaikka niitä näenkin? Voisiko ilmastomuutos olla totta vaikka pari kesää sitten minua vilutti?", kirjoitti Kari Enqvist kolumnissaan: "Hyvästi tontut - tervetuloa tiede". (Yle, 4.4.2017.)
Eilen istuin pitkän illan viimeistelemässä materiaalia ilmiöpohjaiseen koulutustapahtumaan teemalla Suomi 100v. Olen saanut suunnitella kolutuskokonaisuutta useamman kerran empaattisten, kriittisten ja taitavien opettajien kanssa. Yhteisten kokousten jälkeen on tullut aina tarkennettua ja petrattua omaa osuuttaan. Ollaan reflektoitu kaikkea yhdessä.
Oma osuuteni käsittelee myyttiä suomalaisuudesta ja yllätys yllätys - näkökulmani on taidekasvatuksellinen. Sattuneesta syystä olen kovasti viime vuosina joutunut pohtimaan, miten Suomessa ollaan voitu ajatua sellaiseen kansan kahtia jakoon niin mielipiteissä koskien esimerkiksi turvapaikanhakijoita kuin tulonjaossakin koskien vaikkapa verotusta ja valtion varojen yksityistämistä, että perustuslaki ja yhteiskuntarauha on vaarassa.
Miten niin moni politiikko on jäänyt kiinni totuuden vääristelystä ja kyseenalaisten keinojen käyttämisestä "oman totuutensa" ajamisessa. Mistä ovat syntyneet ne kansanryhmät, jotka sen sijaan, että keksisivät vaikkapa kyyjärveläisiä ratkaisuita muuttaen pakolaisongelman voimavaraksi, lietsovat toisiaan sosiaalisessa mediassa valeuutisilla ja häiriköivät Helsingin keskustassa luoden yleistä turvattomuutta ja pelon ilmapiiriä. Miksi rajakit syyttelevät suvakkeja ja suvakit rajakkeja?
Suomalaisuuden kuvasto luotiin nationalismin aikaan 1800-luvulla eikä se ole siitä kummemmin muuttunut. Et-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan: "Tähänastisten tulosten valossa suhde on nostalginen, romantisoitu ja pelottavassa määrin kliseinen. Suomi on pysähtynyt ja kaikki hyvä on keksitty vuosikymmeniä tai -satoja sitten." (www.et.fi/suomalaisuus kiteytyy kliseisiin 8.8.2014).
Taidekasvattajana minun tehtäväni ei ole päättää kenenkään puolesta, onko se kuva oikea, mutta velvollisuuteni on - nykyisen opetussuunnitelman mukaan - fasilitoida tämän kuvan oikeellisuuden kyseenalaistaminen. Toisin sanoen mahdollistaa oman Suomi-kuvan tutkiminen ja muokkaaminen turvallisessa ilmapiirissä.
Lämppäritehtävillä päästään alkuun. Ne voivat olla helppoja meemejä tai taidevandalismia. Niihin oksennetaan "päällimmäiset pois", jos sellaiseen on tarve. Niistä voidaan jutella. Aina ei ole tarvetta jutella.
Koska taidekasvatus ei osoittele, syyllistä tai soimaa, johdatetaan oppija tutkimaan suomalaisuuden kuvastoa. Kaivellaan niitä mielikuvia, joille hän on altistunut jo lapsuudestaan lähtien tietoisesti tai tietämättään. Hauki on kala -kuvat ja ne, jotka ovat oikeasti vaikuttaneet. Siihen päälle ne tapahtumat ja kokemukset, jotka muokkasivat käsitystä - ja miltä ne tuntuivat. Juuri tunnepuoli jää usein lapsipuolen asemaan kaikessa elämässä. Tunteet tukahdutetaan, ne patoutuvat ja alkavat vaikuttaa tiedostamattomina elämän tapahtumiin.
Jotta totuus ei unohdu, tutustaan myös suomalaisuuden viralliseen puoleen, Kultakautemme kansallismielisyyteen. Niihin teoksiin, joilla muokattiin Suomi-kuvaa ja joihin perussuomalaiset tukeutuivat laatiessaan omaa taide- ja kulttuuriohjelmaansa. Ohjelma julisti, että "yhteiskunnan tukea ei annettaisi Kiasmalle eikä muuhunkaan nykytaiteeseen. Sen sijaan suomalaisen kansallisuusaatteen rakentajaa, klassista taidetta pitäisi Persujen mukaan opettaa kouluissa. Esimerkkeinä on annettu taiteilijoiden nimiä kuten Akseli Gallen-Kallela ja Albert Edelfeldt sekä musiikin puolelta Jean Sibelius." (http://www.mtv.fi/uutiset/kulttuuri/artikkeli/perussuomalaisten-kulttuuripolitiikka-allistyttaa--/2027086)
Linjahan ei ole hämmästyttävä siinä mielessä, että suomalaisen taiteen historiaa tunteva tietää, että samaa linjaa noudatti aikoinaan Gallen-Kallela, vieraita vaikutteita ei tule päästää turmelemaan suomalaisuutta, Sampoa on puolustettava.
Olisi muuten hienoa, jos Suomessa ei olisi persuja, suvakkeja eikä rajakkeja vaan ihan vaan suomalaisia keskustelemassa asioista ja etsimässä niille perustuslain mukaisia ratkaisuita.
Takaisin taidekasvatukseen. Mielestäni jokaiselle pitäisi siis suoda rauha ja mahdollisuus tutkiskella omaa Suomi-kuvaansa ja miten se on syntynyt ja muokata sitä.
"Totuus ei ole kauppatavaraa ja käsite ”vaihtoehtoinen totuus” mieletön." kirjoittaa Ehnqvist. Olen tästä samaa mieltä. Kuitenkin pidän taidetta turvallisena kenttänä tutkia omia käsityksiään ja testata vaihtoehtoisia maailmoita. Konkreettisesti kuvia muokkaamalla ja luomalla päästään usein käsiksi asioihin, jotka ovat syvällä alitajunnassa. Kuvantekijä itsekin yllättyy. Asiat, jotka ovat saatu näkyviksi, ovat paremmin käsiteltävissä ja keskusteltavissa.
Myytti suomalaisuudesta - työpajan ja sen materiaalin valmistelu on saanut minut kysymään itseltäni, entä jos Kalevalan olisi kuvittanut joku toinen, joku joka olisi ollut avoimempi kansainväliselle vuorovaikutukselle, olisiko ne ikoniset kuvat, jotka ovat usealle suomalaisuutta, toisenlaisia? Miltä suomalainen yhteiskunta näyttäisi tällä hetkellä, jos emme luulisi kaiken mereltä tulevan ryöstävän meiltä Sampoa? Sillä näyttää siltä, että tällä hetkellä joku vahvasti hyväksikäyttää pelkojamme. Jarkko Lyytinen kirjoitti muutama päivä sitten, että propagandisti hyödyntää vieraantuneiden yksinäisyydessä syntyneitä tunteita, jotka hän irroittaa taitavasti asiayhteyksistään: Pelkoa, vihaa ja katkeruutta. (HS 2.4.2017)
Hajoita ja hallitse, muistatteko? Sen sijaan, että leiriytyy torin kahdelle laidalle, kannattaisi kysyä, kuka hyötyy eniten siitä, että suomalaiset jakaantuvat kahtia turvapaikkapolitiikkamme vuoksi ja antaa sorkkia kansalle niin elintärkeää perustuslakia. Kuka hyötyy siitä, että Yle vaiennetaan? Eivät ainakaan rajakit tai suvakit. Molemmista on tehty syyllisiä. Olisiko mahdollista, että hajoittamalla kansa riitelemään väärin perustein, saadaan runnottua läpi yhteiskunnallisia muutoksia, joita nyt päättävissä asemissa olevat pyrkivät tekemään ja tekevät - ja kiirellä.
Joka tapauksessa, itse asetun nyt perustuslain ja turvapaikanhakijoiden puolelle. Niiden, joiden henki on oikeasti vaarassa. Sillä tällä hetkellä yhden kansan kyvyttömyydestä pysähtymiseen ja kriittiseen ajatteluun saavat maksaa ensin syyttömät, maastansa paenneet todelliset turvapaikanhakijat, useat hengellään. Sen jälkeen me suomalaiset tavoilla, jotka selviävät meille vähitellen.
Kirjoitin tämän tekstin, koska eräs minulle läheinen ihminen ihmetteli, miten voin laittaa I stand with refugees -kehyksen Facebookin profiilikuvaani. Julkaisen kirjoitukseni siitä samasta syystä Facebookissa.
