Mitä se auttaa tietää, jos ei osaa tehdä?

Digitaalinen ja analoginen tekeminen näyttäytyvät koulua koskevissa keskusteluissa vastakkaisina asioina. Joissain kouluissa on heitetty kaikki kirjat ja kynät romukoppaan ja siirrytty oppimaan täysin virtuaalisesti. Toisissa kouluissa muutosvastarinta on niin suuri, ettei kukaan halua ottaa käyttöön digitaalisia työvälineitä ja näissä kouluissa nuoret ovat todellisessa syrjäytymisvaarassa. Näin ainakin väitetään julkisessa keskustelussa.Tosin, julkisessa keskustelussa ja sosiaalisen median virrassa aihe kuin aihe joutuu bipolaarisen mielialahäiriön alaiseksi. Niin myös koulujen oppimisen välineistöä koskeva keskustelu.  Minulle asia on näyttäytynyt sellaisena, että digitaaliset työvälineet otetaan heti käyttöön, kun niiden nähdään edistävän oppimista ja työvälineitä riittävästi saatavilla. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Myös opettajien täydennyskoulutus on tärkeää. Mitä se auttaa tietää digitaalisista työvälineistä, jos ei osaa niitä käyttää? Opiskella voi toki yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta toisaalta miksi pyörä pitäisi aina keksiä uudelleen. Näillä ajatuksilla varustettuna järjestin rahoituksen ja opettajat digitaalisen kuvantekemisen kesäkurssille. Kiitos Kuvista  -Facebook-ryhmän, tehtävä hoitui jouhevasti. Kurssin opettajat löytyivät Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun laitokselta. Kurssi pidettiin Viikin normaalikoulussa.

Helsingin seudun kuvataideopettajat on laaja käsite.

Vaan eipä tiennyt taiteen ylioppilas Konsta Polkutie, mihin ryhtyi, kun ilmoittautui opettajaksi kurssillemme! Sillä taitojen opettajan homma on työlästä, kurssilaisia ei parane jättää oman onnensa nojaan. Jokaisen työvaiheen jälkeen kierros koulutettavien keskuudessa ja asioiden kertaus ja kädestä pitämällä näyttäminen. Joku ei pystynyt tekemään muistiinpanoja yhtä aikaa, kun kuuntelee opetusta. Toinen ei näe komentoikoneita pieneltä näytöltä, kolmas on väärässä näkymässä eikä siksi saa vietyä hommaa eteenpäin. Konstan kärsivällisyys on loputon.

Kolmessa päivässä me opimme Konstan johdolla Gimpiä ja Blenderiä. Blenderillä mallinnettiin mm. auto ja lopuksi animoitiin se. Yleisö kurssilla on  kiitollista, varsinkin jos saadaan aikaiseksi jotain, mitä voi postata Facebookkiin eli kypisen (kröhöm) Snapschattiin. Lisäksi näitä taitoja mielellään opettaisi koulussakin oppilaille.

Kolmen päivän jälkeen Konsta lupaa meille vielä linkkilistan, mistä voimme käydä kertaamassa.Suuren suosion saavutti  gif-animaation tekeminen. Hei hei, Lemminkäinen!

https://giphy.com/gifs/l0Iycug8Gfd1ZGj2o


Toisesta sessiosta vastaa Aalto-yliopiston tuntiopettaja ja väitöstutkija Heikka Valja. Hän opettaa tarkasti ja keskittyneesti. Tunnelma ei herpaannu hetkeksikään, kun perehdymme vektorigrafiikan saloihin. Inhosin etukäteen ajatusta Inkscapesta, koska olen niin monesti hakannut päätäni seinään sen kanssa. Heikka saa sen tuntumaan kiinnostavalta ja opittavalta.

Heikka selittää pikseli- ja vektorigrafiikan eroa.

Yksinkertainen on kaunista vektorigrafiikassa

Vektorigrafiikassa pyritään mahdollisimman vähiin nodeihin (solmukohtiin), joiden avulla kuva rakennetaan.

Yhden viivan tekniikka (punainen hemppu) vai monta erillistä muotoa (sininen hemppu), joita yhdistellään? Jälkimmäinen parempi, koska kolmiulotteisuus saadaan aikaiseksi limittäin sijoitetuilla, leikatuilla ja yhdistetyillä liukavärjätyillä kopioilla varsinaisesta muodosta.

Tässä ollaan jo lähempänä vektorigrafiikan ideaa.

Heittovarjoja ja  valonlähteitä

Yksi pallo koostuu perusmuodosta ja siitä rakennetuista toisinnoista, joihin on vaihdettu liukuväriasetuksia sekä venytetty ne milloin heittovarjoksi, milloin loisteeksi pallon pintaan.

Inkscape lopullisena tehtävänä oli tuottaa näköiskuva valitsemastaan esineestä. Kuvassa rakennan liukuvärien avulla näköiskuvaa Samsung S7-puhelimesta, joka on mallinani oikealla työpöydän reunassa.

Taitojen oppiminen palkitsee. Digitaalinen ja analoginen kulkevat käsikädessä. Peruspiirtämisharjoitukset perinteisin välinein ovat taas arvossaan, kun ymmärtää kuinka tärkeää on nähdä oikein, ymmärtää näkemänsä ja osata kuvata mitä haluaa. 3D-veistossa ja -mallintamisessa se erityisesti korostuu kuten myös näköisvektorigrafiikassa. Myös oman mielen tuotteita on helpompi kuvantaa, kun on käsitys siitä, miten kuva syntyy.

Kurssin järjesti Helsingin seudun kuvataideopettajat ja otin siitä järjestämisvastuun. Kurssi sai tukea Helsingin opettajien ammattiyhdistykseltä (HOAY ry). Sen järjestäminen ja siihen osallistuminen oli osa opintojani Digitaaliset oppimisympäristöt - opettajien erikoistumiskoulutus Turun yliopistossa.

Huomenna on kurssin viimeinen päivä, silloin tutustumme Scribukseen ja Kritaan. Saas nähdä, päästävätkö nämä ohjelmat luovuuden valloilleen.

Messevä jännetupintulehdus ei estänyt opiskeluani. Kantoliina oli ainakin tyylikäs.