Vitsi kun oli kiva voittaa!

Marie Clavert on kutsunut Leijonat työhönsä ja kohta astumme luolaan arvioitaviksi. Kuva Salla Iivanainen

Osallistuttiin eilen kisaan ja voitettiin se! Meidän joukkue koostui kolmesta Järvenpään lukion opettajasta ja minusta eli Lauttasaaren yhteiskoulun edustuksesta. Keksittiin tutkimusmatka, jossa lukiolaiset saavat yhden jakson ajan keskittyä kansainvälisessä tiimissä (Suomi-Italia) suunnittelemaan vuorovaikutteista käyttöesinettä tai asustetta, joka kommunikoi sekä käyttäjänsä että vertaiskäyttäjäryhmän kanssa. Tutkimusmatkan aikana vieraillaan molemmissa osallistujamaissa, kommunikoidaan nykyaikaisin menetelmin (Facebook, virtuaalikonferenssi, videopuhelut etc.) tiimin kesken. Suunnitteluapua ja tukea saataisiin Design Factorylta ja muotoilun asiantuntijoilta. Reflektointi projektin aikana tapahtuisi bloggaamalla ja kommentoimalla. Lopuksi rakennettaisiin prototyyppi esineestä tai asusteesta ja markkinoitaisiin sitä  - eniten klikkauksia saanut proto voittaisi. Samalla hoituisi 6-7 lukion kurssia eri oppiaineissa, aktiivisuudesta riippuen. 

Opettajille työpajamuotona järjestetyn kisan raati koostui viiden lukiolaisen ryhmästä, joka Leijonan luola -formaattia mukaillen kuunteli kolmen minuutin esityksemme ja pisteytti meidät esitysten ja esittämiensä lisäkysymysten avulla. 

Hauskaa oli, että tutkimusmatkaa esiteltäessä EI saanut käyttää Powerpointia vaan tuli käyttää luovasti muita visuaalisia ja draamallisia elementtejä.Voittajaryhmä sai ablodit ja leffaliput. 

TV:stä tuttu!

Työpaja järjestettiin Aalto-yliopiston Design Factorylla. Toimeenpanijana oli Helsingin Mediakeskus yhteistyössä We.learn.it -projektin kanssa. Työpajan aiheena oli keksiä pienryhmissä lukiolaisia innostava, toteuttamiskelpoinen tutkimusmatka, jonka voisi toteuttaa koulussa eri oppaineiden voimin. Meitä oli paikalla opettajia eri kouluasteilta, ala-asteelta ja lukioista. Joukkueet menivät koulujen mukaan, tosin meidän joukkueessamme oli lisäkseni opettajia toisestakin lukiosta.

Työpajan aluksi kuulimme, että meidän pitäisi esitellä tutkimushankkeemme lukiolaisraadille. Jos olet katsonut Leijonan luolaa, tiedät formaatin. Lisäehtona tutkimusmatkojemme esittelyille oli, että ne ovat mahdollisimman visuaalisia. Kirosanaksi mainittiin Powerpoint-esitys. Työpajan järjestäjät olivat varanneet meille käyttöömme työkalupakit täynnä erilaisia esittämisen apuvälineitä. Lisäksi oli legoja, muovailuvahaa, sikarinrasseja, ilmapalloja ja muuta tilpehööriä. Esitys saisi olla draamallinen ja sisältää myös musiikkia.

Välineitä matkalle vai matka, jolle välineet?

Ja sitten töihin. Työpajan järjestäjät esittivät meille työskentelyn pohjaksi mallin, jossa ensin meidän olisi pitänyt pohtia välineitä, jotka tekevät tutkimusmatkan mahdolliseksi ja vasta sitten ideoida uudenlainen tutkimusmatka.  Luontaisesti olisimme tehneet toisin: Keksineet tutkimusmatkan ja sitten miettineet, mitä sen toteuttamiseen tarvittaisiin. Niinpä seikkailimme näiden kahden lähestymistavan välimaastossa. Kun järjestäjät eivät huomanneet, keskustelimme minkälaisia tutkimusmatkoja olemme toteuttaneet ja haluaisimme toteuttaa koulussamme ja minkälaisia työkaluja olimme niiden toteuttamiseen käyttäneet ja tai halunneet käyttää. Kun järjestävät kaarsivat läheltämme, siirryimme pikaisesti miettimään tarvittavia välineitä tutkimusmatkan toteuttamiseksi. Pääsimme lopulta täyttämään lomaketta järjestäjien toiveiden mukaan.

Opettajien välikeskustelussa summattiin tutkimusmatkailua lukiossa estävät monet seikat. Huomattiin, että lukio-opiskelu on tarkoituksenmukaista. Se tähtää pääosin ylioppilastutkintoon ja siten jatko-opintokelpoisuuteen. Yo-tutkinto on standardoitu, yksilösuoritteinen koe, jossa mitataan tietoja ja osaamista aina yhdeltä tieteenalalta. Sen ylhäältä käsin saneltu luonne sotii tutkimusmatkailua vastaan, joka perustuu yhteisölliseen jakamiseen ja yhdessä etenemiseen.  Tutkimusmatkailun voi siis nähdä sotkevan lukion opettajajohtoisesti hallittua, testitilainteista selviämiseen tähtävää arkea. Vai voiko?

Tutkimusmatkamme hakee muotoaan

Kun saavuin aamulla työpajaan, olivat joukkueeni miespuoliset jäsenet -opetusalana fysiikka, biologia ja maantieto-  miltei päättäneet, että tutkimusmatkaksi valittaisiin heidän jo keksimänsä hanke. Näillä päämäärätietoisilla herroilla olivat kynät jo savunneet ennenkuin me samaisen joukkueen naiset edes tajusimme mitä meiltä haluttiin tai työpajaa oli virallisesti käynnistetty. He listasivat välineitä, joita olivat käyttäneet eri hankkeissaan ja mitä tulisivat vielä tarvitsemaan. He luettelivat asioita, joita he olivat jo kokeilleet ja mitkä kokeneet hyödyllisiksi ja opettavaisiksi. Välillä he syventyivät älypuhelimiinsa ja kannettaviinsa vahvistamaan käsitystään siitä, mitä me tulisimme yhdessä ideoimaan. 

Minua miesten hanke ei kiinnostanut, koska siinä ei mielestäni tullut oman oppiaineeni - tai tieteenalani - luovat puolet riittävästi käyttöön. Se nähtiin hieman irrallisena varsinaisesta tutkimuskohteesta. Kuvataiteen osuus oli varsinaisesta tutkimuksesta sivussa.

Samaisen koulun englanninopettaja kertoi puolestaan tulleensa katsastamaan, josko tästä työpajassa ja kollegojen ideoissa olisi jotain toteuttamiskelpoisia elementtejä projektiin, jonka hän haluaisi toteuttaa yhdessä paikallisten kuvataideopettajien ja jonkin italialaisen koulun kanssa. Tämä hyvätapainen leidi toivoi löytävänsä elementtejä, joilla voisi lisätä pelilllisyyttä opettamaansa aineeseen. Minä, joka edustin toista naisopettajaa, kerroin, että minua kiinnostaaa paljon kokonaisvaltaisempi lähestymistapa, jossa jokaisen oppiaine keskittyy itse tutkimusmatkailuun, ei pelkästään sen dokumentointiin. Tässä siis meidän lähtökohdat tiimityöskentelylle: Kaksi herraa, jotka olivat jo päättäneet mitä me tulisimme tekemään, yksi hyvätapainen, katselemaan tullut naisopettaja ja minä, joka halusin edelleen kehittää kuvataiteen 2-kurssia sellaiseen suuntaan, jossa nuoret oppivat tiimityöskentelyä sekä arvioimaan omaa toimintaansa. 

Meillä kaikilla tiimin jäsenillä oli siis olemassa jokin lähtötilanne tutkimusmatkan suunnitteluun - nyt pitäisi vielä osata yhdessä jalostaa nämä toisistaan poikkeavat ideat yhdeksi kokonaisuudeksi. Opettajakoulutuksella ja opettajan egolla varustetulle yksilölle se ei välttämättä ole aina helppoa. Nimittäin opettaja ei aina välttämättä ole paras tiimityön tekijä - hän kun on koulutuksensa mukaisesti tottunut hallitsemaan suuria ihmismassoja ja keksimään ja varmistamaan heidän osaamistaan ja oppimistaan suvereenissa yksinäisyydessään. Tiimityöskentelyssä sellainen ei vetele vaan helposti kävelee toisten vähintään yhtä osaavien ihmisten varpaille vaikka omasta mielestään vie vain projektia eteenpäin. 

Huomasin pian olevani tosi ärsyttävä tiimin jäsen. Yli-innokas varmistelija ja kaikkitietäjä. Tätä havaintoa helpotti myös se, että olimme viikonloppuna keskustelleet tyttäreni kanssa siitä, minkälaisia muistoja meillä molemmilla on opettajista. Tulimme siihen tulokseen, että kukaan muu kuin opettaja ei voisi työyhteisössään sanoa asioita samoin kuin opettaja pahimmillaan.

Onneksi olin tullut paikalle oppimaan ja päätin muuttaa käytöstäni. Ajattelin, että enhän nyt voi olla näin täysin sukka sosiaalisessa vuorovaikuttamisessa. Oman egon hillitsemisestä seurasi vain hyvää koko ryhmälle. Sen sijaan, että miehet takertuivat omiin ideoihinsa kynsin ja hampain, he lähtivätkin leikkisästi mukaan ja keksivät koko ajan uusia lähestymistapoja. Hyvätapainen leidi alkoi sietämään minua ja hänen tarkkanäköisyydestään hyödyttiin paljon. Lopulta me kaikki saimme tuotua omia ideoitamme osaksi tutkimusmatkaa ja tapaa, jolla se esitettäisiin Leijonille. Olimme tyytyväisiä.

Leijonat arvioivat Kallion lukion joukkueen mallinnusta virtuaalipelistä - huomaa piipunrasseista tehty tietoliikennekaapeli! Kuva Salla Iivanainen

Leijonat saapuvat paikalle

Sitten joukko lukiolaisia saapui paikalle. Tyylikkäitä, kammattuja, fiksuja nuoria. Vilkuilimme jännittyneenä toisiamme, kiinnostuisivatkohan he meidän ajatuksistamme yhtä paljon kuin me itse? Kello pärähti soimaan ja kolmessa minuutissa Kallion joukkue esitteli "We are the robots" -kappaleen tahdittamana oman hankkeensa: IPadein pelattava peli, jonka avulla tutustutaan Tekniikan museoon. Leijonien kysymykset paljastivat lisää hienouksia tästä pelistä. Seuraava joukkue paljasti virtuaali-ihmisideansa, jossa koululaiset luovat ja kehittävät omaa henkilöään eri tavoin, ilmeisesti pienryhmissä. Meitä edellinen joukkue kertoi taas puolestaan tutkimusmatkasta energiankulutuksen maailmaan - oppilaat pääsisivät polkemaan kuntopyörällä energiaa koulun käyttöön, koulun katolla olisi näyttö, joka kertoisi miten paljon energiaa on tuotettu ja kulutettu eri toimin koulupäivän aikana. Leijonat kysyivät, miten opettajat osallistuisivat tähän hikiseen urakkaan? Se kirvoitti monet naurut siitä, miten opettajien pitäisi tuottaa energia edes välituntikahviensa keittämiseen kuntopyörän päällä, stepperillä jne. 

Sitten oli meidän vuoromme - hyvä että juurikaan muistan mitään siitä, mitä me sanoimme. Totesin vaan ihaillen, että englanninopettaja siirtyi sujuvasti puhumaan englantia varisinaisessa kilpailutilanteessa, vaikka suunnitteluvaiheessa oli todennut "ei tämä nyt niin vakavasti otettavaa ole".  Ja vielä innostuksen puna poskillaan! Esittelyjä kuunnellessa ja omaa vuoroa odottaessa tuli taas lisäymmärrystä omia oppilaita kohtaan. Omaa vuoroa jännittää niin kovasti, että ei meinaa muistaa edellisistä esityksistä mitään - omasta ei muista mitään juuri samaisesta syystä.

Pieni mietintätauko Leijonille, jonka aikana me opettajat kävimme palautekeskustelua tilaisuudesta ja saimme kirjoittaa vielä lisäterveisiä tilaisuuden järjestäjille. Kallion lukio räjäytti pankin kertomalla, että he kokeilevat ensi lukuvuonna oikeasti ilmiöpohjaista opettamista lukiossa. Yhden jakson ajan tietyt oppilaat opiskelevat yhtä ilmiötä kuuden oppiaineen näkökulmasta. 

Kun Leijonat sitten saapuivat paikalle ja julistivat meidän joukkueemme voittajaksi olimme todella tyytyväisiä itseemme. Olimme osanneet huomioida kohderyhmämme ja vetää oikeista naruista oppisisältöjä uhraamatta. Tästä olisi hyvä jatkaa.

Meidän joukkueen esitys alkamassa - kohta nostetaan tuoli pöydälle! Kuva Aija Viita

Lisätietoja:
* Työpaja on workshop finnelskaksi.

*Perinteiseen tutkimuksesta poiketen tutkimusmatka on ajallinen tapahtuma, jossa eri vaiheissa kohdataan yhdessä ratkottavia haasteita.

*Oppiaineintegraatio on tavoitteena uudessa opetussuunnitelmassa ja sillä pyritään luomaan irrallisten tietojen pänttäämisen sijasta kokonaiskäsitys jostakin ilmiöstä. 

* Lukio-opiskelun nykyinen luonne on yksilökeskeinen eteneminen ja menestyminen ylioppilastutkinnossa. Yksi (hi)daste on opettajien täydennyskoulutus. Jokainen opettaja rääpäisee taitoja sieltä mistä ehtii ja soveltaa niitä omaan opetukseensa. Kun lukiolaisella on menossa vaikkapa se vähintään kuusi kurssia yhden jakson aikana, voi olla mahdollista, että jokaisella kurssilla hän joutuu käyttämään ja soveltamaan erilaisia välineitä riippuen opettajasta. Oppimisen sijasta voi tapahtua sekaannusta. Kolmas vakava puute on välineistö - tasa-arvoisessa Suomessa ei voi olettaa, että jokainen lukiolainen pystyisi hankkimaan opiskelua varten oman kannettavan tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen. Myös koulujen rahapulassa on miltei järjetöntä olettaa, että ajantasallolevaa tietotekniikkaa olisi riittävästi saatavilla. Myös tilat asettavat rajoituksia: Kuinka monessa lukiossa on tilat muuhun kuin opettajajohtoiseen oppimiseen? Harvassa koulussa on tiloja tutkivalle vertaisoppimiselle.

*Lukion yksi kurssi on 37 oppitunnin kokonaisuus. Lukioissa on yleensä käytössä jaksottaisysteemi. Lukuvuosi on jaettu 4 - 6 jaksoon, jonka aikana opiskelija ottaa kursseja niin, että ensimmäisen vuoden jälkeen hänellä on suoritettuina niitä vähintään 30, toisen jälkeen 60 ja loput tutkintoon vaadittavat 15 kolmannen vuoden syyspuolella. Päivälukiossa on suoritettava vähintään 75 kurssia, joista osa on pakollisia, osa syventäviä ja osa vapaavalintaisia. 

*Lukiossa voi suorittaa myös lukiodiplomin taide- ja taitoaineissa sekä mediaosaamisessa.

* Just In Case -oppiminen versus Just In Time -oppiminen, katso bloggaukseni Kulttuurisia häiriötekijöitä Andorrassa.